Lehdistö
Italialaisia aarioita ja lentosuukkoja: Jonathan Tetelman debytoi Elbphilharmoniessa
Päivitetty: 4.7.2025 klo 16.40
Jotkut puhuvat chileläis-amerikkalaisesta tenori Jonathan Tetelmanista uutena tähtitenorina, jotkut kutsuvat häntä jopa uudeksi Pavarottiksi. Torstai-iltana hän debytoi Elbphilharmoniessa. Konsertti oli ensimmäinen hänen kolmesta Saksan-konsertistaan.
Kirjoittajat: Marcus Stäbler, Miriam Stolzenwald
Hampurin Elbphilharmonie on loppuunmyyty viimeistä paikkaa myöten – ja jopa sen ylikin. Osa kuulijoista istuu orkesterin takana lavalla. Kaikki ovat tulleet kuulemaan tenori Jonathan Tetelmania yhdessä Hamburger Camerata -orkesterin kanssa Frédéric Chaslinin johdolla. Ohjelmassa on tenoriaarioita Verdin, Puccinin, Ponchiellin ja Mascagnin suurista oopperoista.
Värinää kuuloelimessä – lähes kipurajalle asti
Jonathan Tetelman tekee nopeasti selväksi, että lavalla on ilmiömäinen laulaja, jolla on uskomaton säteily. Kun hän avaa äänensä laulaessaan, jotkin sävelet sirisevät tärykalvolla todella upeasti – niin kuin tapahtuu vain parhailla laulajilla. Tämä sirinä juuri kipurajan alapuolella: ihanaa! Jonathan Tetelmanilla on myös hyvin kaunis tumma sointiväri, jotain baritonista, lämmin maadoitus äänessä.
Oikea ääni italialaiseen ohjelmistoon
Ennen laulajanuraansa Jonathan Tetelman ansaitsi kolme vuotta elantonsa DJ:nä Manhattanin diskoissa ja klubeilla.
Tetelman muotoilee aariat maukkaasti. Hänen äänessään on myös sitä nyyhkivää sävyä, jota tämä italialainen ohjelmisto vaatii. Hän ei ole sitä tenorityyppiä, joka näyttää, mitä kurkussa piilee, vaan hän laulaa hienostuneesti ja kauniisti. Sillä hän tekee yleisöön vaikutuksen.
Tetelman on tehnyt itselleen kansainvälisen nimen ja laulaa rooleja kuten Alfredo oopperassa „La Traviata“ tai Pinkerton oopperasta „Madame Butterfly“ sellaisissa taloissa kuin Royal Opera House Covent Garden ja Metropolitan Opera. Ennen kaikkea Jonathan Tetelman on tullut tunnetuksi Puccini-laulajana. Puccinia oli ohjelmassa myös Elbphilharmoniessa muiden tunnettujen aarioiden ohella. Ensimmäisellä puoliskolla tenori laulaa aluksi pelkkää Verdiä, toisella puoliskolla seurasivat muut italialaiset säveltäjät: Ponchielli, Mascagni ja lopuksi Puccini. Se sopii hyvin, sillä hänellä on juuri oikea ääni tähän ohjelmistoon.
Jatkuva vaihtelu eri aarioiden välillä oli raskasta
Periaatteessa melko hankalaa, kuten useimmissa tällaisissa tähti-illoissa kuuluisien laulajien kanssa, on ohjelman paikkatilkkutäkki: otteita mitä erilaisimmista oopperoista liitetään yhteen. Jatkuvaa, ajoittain rasittavaa edestakaisin liikettä – ei vain sisällön vaan myös lavalla. Tenori laulaa aarian, poistuu hetkeksi, sitten orkesteri soittaa alkusoiton tai välisoiton, tenori astuu taas lavalle, kuuluu taas aplodeja, hän laulaa taas aarian, joka kestää kolme tai neljä minuuttia, ja poistuu taas, ja niin edelleen. Näin ei synny koskaan todellista suurta jännitekaarta. Pitkän päälle rasittavaa, varsinkin kun orkesteri ei aivan loista. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että Jonathan Tetelman laulaa jokaisen kappaleen erikseen otettuna hyvin kauniisti.
Aplodimyrsky yleisössä
Yleisö on haltioissaan Jonathan Tetelmanista. Jo ensimmäisen aarian jälkeen nousee valtava bravo-myrsky, ja jo ennen väliaikaa kuullaan ensimmäinen ylimääräinen numero: Tetelmanilla on ilmeisesti suuri halu laulaa Verdin aaria „Di quella pira“ heti uudelleen. Hyvä tunnelma kohoaa konsertin loppua kohti vielä korkeammalle: viimeisen „vincerò“-huudon aikana aarian „Nessun dorma“ lopussa yleisön aplodimyrsky purkautuu orkesterin jälkisoittoon.
Sympaattisia tenorin eleitä
Tenori Jonathan Tetelmanille ilta on valtava menestys, jota hän käsittelee sympaattisesti ja taitavasti. Hän laulaa lavan eri suuntiin, välillä eteen, välillä vasemmalle, oikealle, taakse. Lopuksi hän heittää lentosuukkoja yleisölle – yksi monista pienistä tenorieleistä, jotka hän liittää esitykseen hyvin charmikkaasti ja rennosti. Ylimääräisen numeron aikana hän kulkee takana lavalla istuvien ihmisten ohi ja laulaa heille suoraan. Hän osaa vangita yleisön ja nauttii siitä selvästi. Upea debyytti.